keskiviikko, 23. toukokuu 2007

VANHEMMAT





Kuinka paljon omit tapoja ja mielipiteitä omilta vanhemmiltasi?
Vaikuttaako lapsuutesi aikuiselämääsi?

Kerro.





tiistai, 22. toukokuu 2007

Toisen naisen pohdiskeluja


Kuin minun suullani, mutta toisen Nelikymppisen ajatuksina kommenttiloodassa:


"Naiselle neljäkymppiä on tietynlainen rajapyykki monelle asialle. Jos naisella ei ole lapsia tai perhettä nelikymppisenä, niin peli alkaa olla menetetty, toisaalta sanotaan nelikymppisen naisen olevan seksuaalisesti hehkeimmillään. Elämä ei lopu, mutta loppupäiviä alkaa laskea kiihkeämmin kuin aikaisemmin, aika tuntuu loppuvan ikäänkuin kesken, kroppa on juuri ollut elämän kunnossa ja sitten yllättäen alkaa maan vetovoima toimia. Paljon on kiinni tilanteesta, joka korvienvälissä vallitsee, itsensä kanssa pitää olla sujut.

Jos ajattelee elämää jatkumona, niin eri íkäkaudet antavat hyvin erilaisia kokemuksia ja niihin pitää tarttua kaksin käsin, miksi nelikymppisenä siis haluaisin samoja asioita kuin halusin parikymppisenä. Ymmärrän, että monien ihmisten elämä on nykyisin kovin erilaista kuin silloin ennen, opiskelut jatkuvat, sinkkuaika venyy, lapset hankitaan yhä myöhemmin, nelikymppinen voi pahimmassa tapauksessa elää elämättä jäännyttä nuoruuttaan.

Itsellä tämä nelikymppisyys on paniikin paikka, aika loppuu kesken ja en ole mitenkään sinut itseni kanssa."

NELIKYMPPINEN


Hyvin kiteytetty.
Monelle naiselle tuttuja pohdintoja. Kiitokset toiselle Nelikymppiselle.
Lisää tällaista!









tiistai, 22. toukokuu 2007

VITSI VAI?




Elämänlaatuasi ei yhtään paranna se,
kun tärkeä ihmissuhteesi vitsailee
vaihtavansa sinut nuorempaan.


maanantai, 21. toukokuu 2007

ELÄMÄ



Elämä ei tosiaankaan lopu nelikymppisenä.
Nelikymppisyys on keskellä ihmisen eloa.
Miesten sanotaan parantuvan vanhetessaan.
Kun mies täyttää 50v hänen sanotaan saavuttaneen
miehen iän.

Missä iässä nainen sitten on parhaimmillaan?
Mikä on se hetki jolloin nainen saavuttaa naiseutensa?
Onko se murrosikä, jolloin luonto muuttaa
lapsenvartalon yhtäkkiä naiselliseksi?
Onko se 17 vuoden herkkä ikä?
Vai joko 25v on nainen?
Onko tyttö nainen silloin kun hän saa lapsen,
on hän sitten minkä ikäinen tahansa?
Entä minkä ikäisenä synnyttämätön nainen on nainen?

Vai onko ikä ollenkaan se sama asia kuin ne numerot
paperilla? Oletko sen ikäinen kuin sielusi sanoo sinun olevan?
Minun sieluni kertoo minun olevan vielä murrosiässä.
Mutta peiliin vilkaistuani putoan rajusti todellisuuteen.

Mihin se aika katosi?
Minne ne vuodet menivät?
Karkasivat pois.
Veivät hehkeyden mukanaan.

Jättivät syvän otsarypyn
juuri keskelle kulmakarvoja, nenän päälle.
Ja niitä valkoisia hiuksia on saapunut.
Niitä yritän sitkeästi peittää Lorealin avulla.
Olenhan minäkin sen arvoinen?

Haluan vielä pitää kiinni hetken niistä hetkistä
jolloin olin kaunis.
Jolloin ihoni oli heleä ja hiukset tummanruskeat.

Mutta onko se edes tärkeää, miltä näytän?
Kenen vuoksi haluan olla vielä hetken ilman valkoisia hapsia?
Itseni? Miesten? Muiden naisten vuoksiko?
















maanantai, 21. toukokuu 2007

ONNEKSI OLKOON!



Olet täyttänyt neljäkymmentä vuottasi.
Olet keski-ikäinen.
Et ole enää nuori. Älä pukeudu kuin nuoret.
Et ole vielä vanha. Älä pukeudu kuin vanhat.
Ikä alkaa jo painaa.
Olet saanut ryppyjä silmänurkkiisi!
Sinulla on harmaita hiuksia!


Onneksi olkoon ja tervetuloa miettimään,
millaista on olla 40v.